20. kesäkuuta 2014

BAL 2014 & 2 weeks left



Tämä oli varmaan yksi elämäni parhammista päivistä. Sää suosi, kaikki oli vaan niin satumaista. Aamupäivällä mut meikattiin, hiukset laitettiin. Sen jälkeen lähdimme perheen kanssa ottamaan kuvia, sellaseen hienoon kartanoon. Seuraavaksi suuntasin mun parhaan kaverin luokse, jonka luona oli ns. "alottelut". Räpsittiin lisää kuvia. Kaikki kehu toisiaan. Oltuamme pari tuntia alotteluilla, minulle oli järjestetty oikein hauska ylläri. Kouluun on siis aina tapana saapua erikoisesti, (suurin osa saapuu hienommissa autoissa), ja minulle oli sitten vuokrattu sellanen vanha auto ja mulla oli vielä päälle oma kuski. Mulla oli niin prinsessa olo kun istuin siinä autossa, ja näin kuinka kaikki ohi kävelijät tuijottivat suu auki minua sekä kaikkia muita tulevia. Saavuttuani koululle, siellä odotti "red carpet". Räpsräps taas. Bal:in teema oli disney/princesse. Se oli niiiin hienosti koristeltu. Siellä oli hevoskärryt, tollasia kivoja keinuja, ja kaiken maailman muuta. Siellä sitten syötiin kaikkien kanssa, oli tosi hyvää ruokaa. Koulussa oli myös sitten baari josta pystyi ostamaan eri drinkkejä sun muuta. Tämä tapahtuma oli siis samalla mun graduation. Eli sain samana iltana myös virallisen diplomin sekä vuosikirjan, johon ihmiset ovat nyt jälkeenpäin kirjottaneet kaikkia ihania juttuja. Myöhemmin oli sitten afterpartyt ja menin sitten nukkumaan jalat kipeinä noin 7 aikaan aamulla, huhhu. Tekee nyt niin mieli kelata kaikki taaksepäin kun katon näitä kuvia. 

Nyt mulla on täällä koulu loppu. 2 viikkoa vaihtovuotta jäljellä, en vaan ymmärrä. En ymmärrä että pian, pian joudun jättämään tämän kaiken jonka olen onnistunut rakentamaan tämän vuoden aikana. Perhe- sekä ystäväsuhteet, tavat ja rutiinit. Viikonloppuna mulla on mun läksiäisbileet, joka on sitten varmaan aika lailla viimeinen kerta kun nään kavereitani, koska äiti tulee sen jälkeen tänne ja ei ole oikeen sitten enään aikaa... Mulla on nyt tullu kerran jo itku mietittyäni lähtöä, sekä jotkut kaverit. En vaan kestä kuulla kun he kertovat minulle miten erilaista kaikki tulee olemaan kun en ole enään täällä, miten heillä tulee ikävä mun ääntä ja miten he ovat jo nähneet painajaisia siitä että olen poissa. En vaan kestä, sillä en tiedä miten reagoida. Enimmäkseen olen vaan yrittänyt muuttaa sen aiheen sanomalla että tämä ei ole loppu. Kyllä me vielä nähdään joku päivä :) 

Tämä vuosi on ehdottomasti ollut vaikein, mutta myös paras vuosi mun elämästä. Vaikein, sen takia koska olen niin usein tuntenut yksinäisyyttä, ollut toivoton sekä sekasin tunteista. Perheeni on ihana, mutta riitoja meillä on ollut jonkin verran ja joka ikisen riidan jälkeen olen panikoinut. Sopeutuminen uuteen kultturiin on ollut vaikeampaa kuin mitä luulin. Asiat jotka ovat mielestäni pikku juttuja tai vaan ei tärkeitä, voivat näille olla paljon merkittävämpi. Toisin sanoen, täällä elämän arvot ovat aikalailla toiset kun Suomessa. Kolme neljäsosaa nuorista työskentelevät ja eivät ole usein vapaana viikonloppuisin. Tämä oli minun vaikea ymmärtää alussa... Suomessa kun ei kovin moni ole töissä ennen täysi-ikää. Asiaa ei ole auttanut se, että minulla on täällä vaihtunut kaveri porukka varmaan 3 kertaa. Onneksi olen nyt vihdoin löytänyt mun oman porukan, mutta en olisi kyllä ikinä arvanut että kaverien saaminen olisi niin vaikeaa. Olen sopeutunut täällä niin moneen muuhun pikkujuttuun; julkista liikennettä ei ole olemassa, pestä ite mun pyykit, siivota oma-alotteisesti mun huoneen (vaikka se onkin hyvin usein silti sotkunen) yms. Olen itsenäistynyt todella paljon, mutta en silti vielä tiedä mitä haluan tehdä lukion jälkeen. Nauran itselleni tämän takia, koska yksi niistä syistä miksi halusin vaihtoon oli just tämä; saada paremman idean mun tulevaisuudesta. Ehhei. Mutta ei se mitään. Olen ainakin oppinut ranskan. Niin hassua kun tulee jo nyt niin luonnollisesti ja helposti, vaikka mulla on vieläkin kyllä aksentti. Se kieli, joka kuulosti mun korvissa aiemmin niiiiiin kauniilta, on mulle niin joka-päivä-kuultu jo että en kuule sitä enään sellaisena mun korvissa. Se on mulle ihan kuin ruotsin sekä suomenkieli. Omituista miten asiat muuttuvat.

Tämä vuosi on ollut mulle paras sen takia että olen käynyt läpi niin monia asioita. En olisi halunnut vuotta ilman ongelmia. Mutta jokaisen pienen ongelman jälkeen se on aina vaan mennyt parempaan suuntaan. Ei tämä vaihtovuosi ole mitään ruusuilla tanssimista. Mulla on monta hetkeä, jolloin olen vaan ollut niin surullinen ja yksinäinen että kotiinlähto jopa on käynyt päässä. Mutta päätin ennen lähtöäni, että hankaluuksista huolimatta mä en luovuta. Tämä oli mun valinta. Ja hyvä etten luovuttanut, koska toinen puolikas tästä vuodesta on ollut niin hienoa aikaa. Mun uus motto on nykyään "After the rain there's always a rainbow"- tarkottamalla että vaikka on paha mieli tai epätoivoinen olo, se muuttu aina jossain vaiheessa paremmaksi! Life is like a rollercoaster ride! 

Nyt loppu energia, eli lopetan tämän postauksen tähän. Minä kiitän ja kuitan, kiitän mun perhettä sekä hostperhettä että kavereita<3 Olette kaikki auttaneet minua ja en olisi pystynyt tähän ilman teitä! Suomessa nähdään kohta :) Au revoir, xxx