5. huhtikuuta 2014

Fais de ta vie un rêve et d'un rêve une réalité.

Allô! En ole tosiaankaan kirjoittanu pitkään aikaan mitään. Voin vaan sanoa että elän täällä varmasti nyt parasta aikaa. Maaliskuun alussa mulla oli taas vaikeuksia perheen kanssa. Olen huomannut meidän suhteen olevan niin kuin kunnon vuoristorata. Muistan ekan kerran kun riitelimme, olin ihan paniikissa. Tässäkö se kotiinlähtö on- tyyliin.Nyt menee taas mielettömän hyvin. Onneksi olen oppinut elään tämän vuoristoradan kanssa sekä ymmärtämään että aina ei asiat mene niin kuin haluisi.

Pari viikkoa sitten olin kipeenä. Koulussa kävin silti, vaikka pikkasenkin kuumetta oli. Tiedän että suomessa on niin, että jos kuumetta on niin ei sitä nyt kouluun mennä. Täällä jäädään vasta kotiin sitten kun se on noussu sinne 38,5-39 paikkeille. Tämä vähän ihmetytti minua, mutta onneksi sain sitten viikonlopun aikaa levätä ja nukkua. Nukuin varmaan 40 h viikonlopun aikana, no kidding. Seuraavalla viikolla koulussa oli 'La soirée artistique'. Vähän niinkuin koulun Talent show mutta isompi tapahtuma. Itse osallistuin tanssiryhmäni kanssa. Oli niiiin superkivaa. Sitten olin myös 'Cabane à sucre' ssä, mikä on siis pikku paja missä kaikki on tehty vaahterasiirapista. Muistutti vähän englantilaista aamupalaa. Hyvää oli kyllä. Samalla käytiin siinä kylässä missä se juna räjähti kesällä, ja noin 50 ihmistä menehtyi. Oli aika hurjan näköstä kun keskellä kylää oli vaan sellanen iso tyhjä läntti, ja monet talot olivat vielä ihan mustia.
Ensi viikolla musta tulee sitten täysi-ikäinen. Mitäs ihmettä. Olen innoissani, mutta en mä vielä halua olla aikuinen?! Mulle tulee jo ikäkriisi... Ja sitten onkin sen jälkeen NYC! jee. 88 päivän päästä kotiin. Fiilikset ovat hassut. En halua vielä miettiä sitä liikaa, sillä täällä vielä paljon ohjelmaa tulossa. Pusuja ja haleja kaikille suomeen! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti